Wednesday, March 18, 2020

Nokia peruuttaa varsinaisen yhtiökokouksen koronavirusepidemian vuoksi; kutsuu koolle uuden kokouksen myöhemmin

 

Nokia Oyj
Pörssitiedote
18.3.2020 klo 10.00

Nokia peruuttaa varsinaisen yhtiökokouksen koronavirusepidemian vuoksi; kutsuu koolle uuden kokouksen myöhemmin

Suomen hallitus on koronavirusepidemian vuoksi 17.3.2020 antanut valtioneuvoston asetuksia valmiuslain käyttöönottamiseksi. Lisäksi muun muassa julkiset kokoontumiset rajoitetaan korkeintaan kymmeneen henkilöön.

Meille tärkeintä on työntekijöidemme, osakkeenomistajiemme ja muiden sidosryhmiemme terveys ja turvallisuus. Suhtaudumme koronaviruksen torjuntaan tähtääviin toimiin vakavasti, ja tämän vuoksi Nokian hallitus on päättänyt peruuttaa alun perin 8.4.2020 pidettäväksi ilmoitetun varsinaisen yhtiökokouksen.

Nokia kutsuu varsinaisen yhtiökokouksen koolle myöhemmin niin pian kuin kokouksen pitäminen on käytännössä mahdollista. Tehtävämme on luoda teknologiaa yhdistämään koko maailman ja olemme myös edelläkävijä verkossa toimivan ennakkoäänestyspalvelun tarjoamisessa osakkeenomistajillemme Suomessa. Siten Nokia tukee vahvasti pyrkimyksiä, jotka mahdollistaisivat täysin virtuaaliset yhtiökokoukset osakkeenomistajien osallistumisen tehokkaaksi järjestämiseksi.

Nokia

Luomme teknologiaa yhdistämään koko maailman. Vain Nokia tarjoaa kokonaisvaltaisen valikoiman verkkoratkaisuja, ohjelmistoja, palveluita ja lisensointimahdollisuuksia maailmanlaajuisesti. Innovaatioidemme ja palkitun Nokia Bell Labsin johdolla olemme 5G-verkkojen kehityksen ja käyttöönoton kärjessä.

Radioverkkojemme avulla viestintäpalveluja tarjoavat asiakkaamme palvelevat yli 6,4 miljardia liittymää, ja yritysasiakkaamme ovat ottaneet käyttöön yli 1 300 teollisuuden verkkoa ympäri maailmaa. Sitoutuen korkeimpiin eettisiin liiketoimintaperiaatteisiin muutamme ihmisten tavan elää, työskennellä ja viestiä. Seuraa meitä verkkosivuillamme www.nokia.com ja Twitterissä @nokia.

Lisätietoja tiedotusvälineille:
Nokia
Viestintä
Puh
. +358 (0) 10 448 4900
Sähköposti: press.services@nokia.com
Katja Antila, johtaja, mediasuhteet

Lisätietoa sijoittajille:
Nokia
Sijoittajasuhteet
Puh. +358 4080 3 4080
Sähköposti: investor.relations@nokia.com

 

If you wish to unsubscribe please go to:  https://www.nokia.com/unsubscribe-press-releases/.

 

No comments:

Post a Comment

Blog Archive

Are you NOKIA loyal?