Monday, April 11, 2022

Nokia vetäytyy Venäjältä, päätöksellä ei vaikutusta yhtiön taloudellisiin näkymiin

    

Nokia Oyj

Pörssitiedote

12.4.2022 klo 09.00

 

Nokia vetäytyy Venäjältä, päätöksellä ei vaikutusta yhtiön taloudellisiin näkymiin

Espoo – Venäjän hyökättyä Ukrainaan Nokialle on ollut selvää, ettei toiminnan jatkaminen Venäjällä ole enää mahdollista. Nokia on viime viikkojen aikana keskeyttänyt toimitukset ja kaiken uuden liiketoiminnan Venäjällä sekä aloittanut pienimuotoisen tutkimus- ja kehitystoimintansa siirtämisen pois maasta. Nokia ilmoittaa nyt vetäytyvänsä Venäjältä. Tämän prosessin aikana Nokian tärkein prioriteetti on työntekijöiden turvallisuus ja hyvinvointi.

 

Humanitäärisistä syistä länsimaiset hallitukset ovat ilmaisseet huolensa kriittisen tietoliikenneverkkoinfrastruktuurin romahtamisesta Venäjällä. He ovat lisäksi painottaneet jatkuvan tiedonkulun ja internetiin pääsyn tärkeyttä, jotta Venäjän kansalaisten mahdollisuus saada tietoa ja näkemyksiä myös maan ulkopuolelta säilyisiNäistä syistä Nokia pyrkii tukemaan verkkojen ylläpitoa vetäytymisen ajan, ja hakee tarvittavia lupia tämän tuen mahdollistamiseksi nykyisten pakotteiden mukaisesti. 

 

Tämä on Nokialle vastuullisin toimintatapa vetäytyä Venäjän markkinalta.

 

Vetäytymispäätöksen taloudellisiin vaikutuksiin liittyen Nokia toteaa Venäjän osuuden Nokian liikevaihdosta olleen alle 2 % vuonna 2021. Ottaen huomioon vahvan kysynnän muilla markkina-alueilla, Nokia ei odota vetäytymispäätöksen vaikuttavan sen kykyyn saavuttaa vuoden 2022 taloudellisia näkymiä, jotka julkaistiin neljännen vuosineljänneksen ja koko vuoden 2021 taloudellisessa raportissa 3.2.2022. Odotamme tämän päätöksen johtavan noin 100 miljoonan euron varaukseen ensimmäisellä vuosineljänneksellä, mikä vaikuttaa yhtiön raportoituihin, mutta ei vertailukelpoisiin lukuihin.

 

Nokia

 

Nokia luo teknologiaa, joka auttaa maailmaa toimimaan yhdessä.

 

Olemme luotettava kumppani kriittisissä verkoissa ja sitoutuneet jatkuvaan innovaatioon sekä teknologiajohtajuuteen matkapuhelin-, kiinteissä ja pilvipalveluverkoissa. Luomme arvoa immateriaalioikeuksilla ja pitkäaikaisella tutkimus- ja kehitystyöllä palkitun Nokia Bell Labsin johdolla.

 

Sitoutumalla korkeimpiin eettisiin liiketoimintaperiaatteisiin ja turvallisuusstandardeihin olemme mukana rakentamassa tuottavampaa, vastuullisempaa ja monimuotoisempaa maailmaa.

 

Lisätietoja:

 

Nokia

Viestintä

Puh. +358 10 448 4900

Sähköposti: press.services@nokia.com

Maria Vaismaa, viestintäjohtaja

 

Nokia

Sijoittajasuhteet

Puh. +358 40 803 4080

Sähköposti: investor.relations@nokia.com

 

 

Tulevaisuutta koskevat lausumat

Nokiaan ja sen liiketoimintoihin liittyy erilaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä, mukaan lukien mutta ei rajoittuen: (i) kilpailun intensiteetti, jonka odotetaan jatkuvan voimakkaana; (ii) kykymme varmistaa tuotteiden kehityssuunnitelmien ja kustannustemme kilpailukyky lisäämällä tutkimus- ja kehitysinvestointeja; (iii) kykymme hankkia tiettyjä vakiokomponentteja, kuten puolijohteita, ja niiden kustannukset; (iv) häiriöt maailmanlaajuisessa toimitusketjussa; (v) COVID-19-pandemian laajuus ja kesto sekä vaikutukset talouteen; (vi) kiihtyvä inflaatio; (vii) muut makrotalous-, geopoliittiset, toimiala- ja kilpailukehitykset; (viii) älypuhelinvalmistajien, autoalan yritysten, kuluttajaelektroniikkayritysten ja muiden lisenssinsaajien kanssa solmimiemme uusien ja nykyisten patenttilisenssisopimusten ajoitus ja arvo; (ix) brändi- ja teknologialisensoinnin tulokset, immateriaalioikeuksien suojaamisen ja puolustamisen kustannukset ja patenttilisensointiin liittyvä lainsäädäntö; (x) tiettyjen projektien valmistumisten ja hyväksymisten ajoitus; (xi) tuotejakaumamme ja alueellinen jakaumamme; (xii) sodat tai muut geopoliittiset konfliktit ja häiriöt; (xiii) epävarmuus tuloverokulujen ja ulosmenevien rahavirtojen ennustamisessa pitkällä aikavälillä, sillä ne riippuvat myös voiton alueellisen jakautumisen ja lähdeveron alaisen liikevaihdon muutoksista, patenttilisensoinnin kassavirran ajoittumisesta ja verolainsäädännön muutoksista, mukaan luettuina Yhdysvaltojen mahdollinen verouudistus ja OECD:n ehdotukset; (xiv) kykymme hyödyntää laskennallisia verosaamisia Yhdysvalloissa ja Suomessa sekä niiden kirjaaminen taseeseemme; (xv) kykymme saavuttaa vastuullisuustavoitteemme ja muut ympäristö- ja sosiaalisen vastuun ja hyvän hallintotavan (ESG) tavoitteet, mukaan luettuina kasvihuonekaasupäästöjä koskevat tavoitteemme; sekä 3.3.2022 julkaistun vuoden 2021 20-F-vuosikertomuksen Operating and financial review and prospects-Risk factors -kohdassa määritellyt riskitekijät.

Tietyt tässä esitetyt lausumat, jotka eivät koske jo toteutuneita seikkoja, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat heijastavat Nokian tämänhetkisiä odotuksia ja näkemyksiä tulevaisuuden kehityksestä. Näitä ovat esimerkiksi: A) odotukset, suunnitelmat, hyödyt tai näkymät, jotka liittyvät strategioihimme, tuotejulkistuksiin, kasvun hallintaan, vastuullisuustavoitteisiin, muihin ympäristö- ja sosiaalisen vastuun ja hyvän hallintotavan (ESG) tavoitteisiin, liiketoimintamme operatiivisiin tunnuslukuihin ja päätöksiin markkinoilta vetäytymiseksi; B) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät liiketoimintojemme tulevaan tulokseen (mukaan lukien COVID-19:n vaikutus, vaikutuksen ajankohta ja kesto liiketoimintoihimme, toimitusketjuumme ja asiakkaidemme liiketoimintoihin) ja mahdollisiin tuleviin osinkoihin ja muuhun voitonjakoon; C) odotukset ja tavoitteet, jotka koskevat taloudellista kehitystä ja liiketoiminnan tulosta, mukaan lukien markkinaosuus, hinnat, liikevaihto, tulo, katteet, kassavirtaa, saamisten ajoitusta, liiketoiminnan kuluja, varauksia, arvon alentumisia, veroja, valuuttakursseja, suojauksia, investointivaroja, inflaatiota, tuotekustannusten alentumista ja kilpailukykyä; D) toimeenpanokyky, odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät muutoksiin organisaatiorakenteessa tai toimintamallissa; ja E) lausumat, jotka sisältävät tai joita edeltävät "jatkua", "uskoa", "sitoutua", "arvioida", "odottaa", "tavoitella", "vaikuttaa", "aikoa", tai muut vastaavat ilmaisut. Näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy lukuisia riskejä ja epävarmuustekijöitä, joista monet ovat meidän vaikutusvaltamme ulkopuolella, ja jotka voivat johtaa siihen, että varsinaiset tuloksemme eroavat merkittävästi näistä lausumista. Tällaiset lausumat perustuvat johdon parhaaseen arvioon ja käsitykseen niiden tietojen valossa, jotka sillä on tällä hetkellä saatavilla. Tulevaisuutta koskevat lausumamme ovat vain ennusteita, jotka perustuvat tämänhetkisiin odotuksiimme ja näkemyksiimme tulevaisuuden tapahtumista ja kehityksestä ja niihin liittyy erilaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä, joita on vaikea ennustaa, koska ne liittyvät tulevaisuuden tapahtumiin ja ovat riippuvaisia olosuhteista tulevaisuudessa. Tekijät, mukaan lukien riskit ja epävarmuudet, jotka voisivat aiheuttaa näitä eroavaisuuksia sisältävät ne riskit ja epävarmuudet, joista on kerrottu yllä mainituissa riskitekijöissä.

 

 

 


This message was sent to newsnokia.post@blogger.com.
If you wish to no longer receive these messages you can unsubscribe.

No comments:

Post a Comment

Blog Archive

Are you NOKIA loyal?