Wednesday, June 18, 2014

Nokian hallitus mukauttaa Nokian kannustinohjelmia ylimääräisen osingon johdosta

   

Nokian hallitus mukauttaa Nokian kannustinohjelmia ylimääräisen osingon johdosta

Nokia Oyj
Pörssitiedote
18.6.2014 klo 16:55

Kuten aiemmin on julkistettu, Nokian 17.6.2014 pidetyssä varsinaisessa yhtiökokouksessa päätettiin, että yhtiö jakaa vuodelta 2013 0,26 euron suuruisen ylimääräisen osingon osakkeelta 0,11 euron suuruisen osingon lisäksi. Koska kannustinohjelmien puitteissa annetuille osakkeille, joita ei ole vielä toimitettu ohjelman osallistujille, ei makseta osinkoa, Nokian hallitus on päättänyt neutralisoida ylimääräisen osingonmaksun vaikutusta maksamattomien osakkeiden omistajille muuttamalla alun perin annettujen osakkeiden määrää. Hyvityksen piiriin kuuluu yhtiön johtoa ja avainhenkilöitä. Optio-ohjelmien ehtojen mukaisesti myös Nokian osakeoptioiden toteutushintaa muutetaan ylimääräisestä osingosta johtuen vähentämällä ylimääräisen osingon määrä toteutushinnasta.

Ohjelmia ei hyvitetä kuin ylimääräisen osingon osalta.

Hyvityksen johdosta Nokia myöntää tulosperusteisia ja ehdollisia osakkeita yhteensä 713 736 kappaletta lisää. Voimassa olevat Nokian osakeohjelmat ja optio-oikeudet edustavat enimmillään noin 0,9 % Nokian tällä hetkellä liikkeeseenlasketuista osakkeista (poislukien Nokian ja sen tytäryhtiöiden hallussa olevat osakkeet).   

Päätöksen perusteella myönnettävät lisäosakkeet annetaan soveltuvien osakeohjelmien ehtojen mukaisesti, joten niihin soveltuvat suorituskriteerit ja sitouttamiskaudet.


TULEVAISUUDENNÄKYMIIN LIITTYVÄT KANNANOTOT

On otettava huomioon, että Nokiaan ja sen liiketoimintaan liittyy erilaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä ja että tähän tiedotteeseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneita seikkoja koskevat lausumat, ovat tulevaisuudennäkymiin liittyviä kannanottoja. Näitä ovat esimerkiksi: A) oletukset, suunnitelmat tai hyödyt liittyen Nokian uuteen strategiaan; B) oletukset, suunnitelmat tai hyödyt liittyen Nokian jatkavien liiketoimintojen, Networks, HERE ja Technologies, tulevaan tulokseen; C) oletukset, suunnitelman ja hyödyt liittyen muutoksiin johdossamme ja toiminnallisessa rakenteessamme; D) oletukset markkinoiden kehittymisestä ja yleisestä taloudellisesta tilanteesta ja rakenteellisista muutoksista; E) oletukset ja tavoitteet koskien suoriutumista, mukaan lukien markkinaosuus, hinnat, liikevaihto ja tuotteidemme ja palveluidemme katteet; F) tuotteidemme ja palveluidemme toimitusten ajoitus; G) oletukset ja tavoitteet koskien taloudellista tulostamme, kulujen säästämistä ja kilpailukykyisyyttä sekä toiminnan tulosta; H) oletukset ja tavoitteet koskien yhteistyö- ja kumppanuusjärjestelyitä; I) vireillä olevien ja mahdollisesti tulevien oikeudenkäyntien, hallinnollisten menettelyjen ja viranomaistutkimusten lopputulos; J) oletukset koskien uudelleenjärjestelyitä, investointeja, yritysjärjestelyistä saatavien tulojen käyttöä, divestointeja ja yrityskauppoja ja kykymme saavuttaa näiden uudelleenjärjestelyjen, investointien, divestointien ja yrityskauppojen yhteydessä asetetut taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet, mukaan lukien oletukset, suunnitelmat ja hyödyt liittyen 3.9.2013 julkistettuun yrityskauppaan, jossa Nokia myi olennaisilta osin koko sen Devices & Services liiketoiminnan Microsoftille 25.4.2014 (D&S-liiketoiminnan Myynti); K) lausumat, joissa esiintyy sana "uskoa", "odottaa", "ennakoida", "ennustaa", "näkee", "tavoitella", "arvioida", "on tarkoitettu", "tähdätä", "suunnitella", "aikoa", "keskittyä", "jatkaa", "arviomme mukaan", "pitäisi", "tulee tekemään" tai muu vastaava ilmaisu. Tällaiset lausumat perustuvat johdon parhaaseen arvioon ja uskoon sen tiedon valossa, joka sillä on kyseisellä hetkellä ollut saatavilla. Koska tällaisiin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuuksia, todelliset tulokset voivat poiketa huomattavasti niistä tuloksista, joita tällä hetkellä odotamme. Tekijöitä, mukaan lukien riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka saattaisivat aiheuttaa tällaisia poikkeamia voivat olla esimerkiksi: 1) kykymme toteuttaa uusi strategiamme onnistuneesti tai oikea-aikaisesti ja kykymme sopeuttaa toimintaamme; 2) Kykymme säilyttää ja parantaa jatkuvien liiketoimintojemme toiminnallista ja taloudellista tulosta ja tunnistaa liiketoimintamahdollisuuksia tai menestyksekkäästi harjoittaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia; 3) kykymme toteuttaa Networksin strategia ja tehokkaasti, kannattavasti ja oikea aikaisesti sopeuttaa sen liiketoiminta ja vastata asiakkaiden kasvavaan tarpeeseen erilaisiin sovelluksiin tai tekniseen kehitykseen; 4) kykymme Networksin liiketoiminnassa tehokkaasti ja kannattavasti ja oikea-aikaisesti sijoittaa uusiin kilpailukykyisiin ja korkealatuisiin tuotteisiin, palveluihin, uudistuksiin ja teknologioihin; 5) kykymme keksiä uusia relevantteja teknologioita, tuotteita ja palveluita, kehittää ja ylläpitää teollisuusoikeuksiemme salkkua ja ylläpitää nykyisiä teollisuusoikeuksien tulonlähteitä sekä keksiä uusia sellaisia; 6) kykymme suojella lukuisia patentoituja standardisoituja tai Nokian omia teknologioita kolmansien osapuolien rikkomuksilta ja toimilta mitätöidä näiden teknologioiden teollisuusoikeuksia; 7) kykymme ylläpitää HERE-liiketoiminnassa tämänhetkisiä tulonlähteitä, jotka HERE-liiketoiminta on historiallisesti saanut pääosin autoteollisuudesta, onnistua luomaan uusia tulonlähteitä, menestyksekäs paikkatietoalusta ja laajentamaan paikkatietopalveluitamme kattamaan yhä useampia laitteita ja käyttöjärjestelmiä; 8) kulukirjausten ja arvonalentumisten vaikutukset, mukaan lukien liikearvo ja vastuut; 9) riippuvuutemme langattoman viestinnän ja viestinnän toimialojen kehityksestä useilla eri markkinoilla, sekä yleisestä maailmanlaajuisesta ja alueellisesta taloudellisesta tilanteesta; 10) Networks-liiketoiminnan riippuvuus suppeasta määrästä asiakkaita ja laajoista, monivuotisista sopimuksista; 11) kykymme pitää palveluksessa, kannustaa, kehittää ja rekrytoida osaavia työntekijöitä; 12) potentiaaliset monitahoiset veroihin liittyvät seikat ja velvoitteet, joiden nojalla meille voi tulla maksettavaksi lisää veroja eri lainkäyttöalueilla, sekä se, että todellinen tai oletettu tuloksemme, muiden tekijöiden ohella, voi vaatia kirjanpitoarvon vähennyksiä laskennallisissa verosaatavissa; 13) kykymme hallinnoida tuotantoamme, palvelukehitystämme ja toimitusta sekä logistiikkaamme tehokkaasti ja keskeytyksittä, erityisesti, jos rajoitettu määrä toimittajia, joista olemme riippuvaisia ei välttämättä pysty toimittamaan riittävää määrää täysin toimivia tuotteita ja komponentteja tai ajoissa toimittamaan palveluita; 14) D&S-liiketoiminnan Myynti voi altistaa meidät taseen ulkopuolisille vastuille, ja sopimukset, joita olemme tehneet Microsoftin kanssa voivat sisältää ehtoja, jotka osoittautuvat meille epäedullisiksi; 15) tehottomuus-, toiminta- tai muu häiriö tietoliikennejärjestelmissä tai verkoissa, joista toimintamme on riippuvaista tai mahdollinen kybertietoturvamurto; 16) kykymme saavuttaa tavoitteet tai tavoitellut parannukset liittyen tavoiteltuihin tulosparannuksiin, kulusäästöihin tai kilpailukykyisyyteen; 17) Networksin asiakasrahoitusriskien hallinta; 18) yhteistyökumppaneidemme ja partnereidemme suorituskyky sekä kykymme solmia onnistuneita yhteistyö- ja kumppanuusjärjestelyjä; 19) kykymme suojata teknologioita, joita kehitämme, lisensoimme, käytämme tai aiomme käyttää, kanteilta siitä, että olemme loukanneet kolmannen osapuolen teollisuusoikeuksia sekä mahdollisten lisensiointi kulujen, tiettyjen teknologioiden käyttöön liittyvien rajoitusten ja teollisuusoikeuksiin liittyvien oikeudenkäyntien vaikutukset; 20) talouden, sääntelyn tai politiikan kehitys sekä muiden tapahtumien vaikutus toimintaamme ja liikevaihtoomme niissä useissa maissa tai alueilla, joissa harjoitamme liiketoimintaa; 21) valuuttakurssien vaihtelut, erityisesti vaihtelut raportointivaluuttamme euron ja Yhdysvaltojen dollarin, Japanin jenin, Kiinan yuanin sekä eräiden muiden valuuttojen välillä; 22) kykymme menestyksekkäästi panna täytäntöön suunnitellut yritysjärjestelyt kuten hankinnat, divestoinnit, fuusiot, yhteistoimintayritykset, hallinnoida niihin liittyviä odottamattomia vastuita ja saavuttaa asetetut hyödyt; 23) oikeudenkäynnit, sopimuksiin liittyvät riidat ja syytökset terveyshaitoista liittyen liiketoimintaamme sekä ne riskitekijät, jotka mainitaan Nokian viimeisimmässä Yhdysvaltojen arvopaperisäännösten mukaisessa asiakirjassa (Form 20-F) s. 12-35 otsikon Item 3.D "Risk Factors" alla. Muut tuntemattomat tai odottamattomat tekijät tai vääriksi osoittautuvat oletukset voivat aiheuttaa todellisten tulosten huomattavan poikkeamisen tulevaisuudennäkymiin liittyvissä kannanotoissa ja lausumissa esitetyistä tulosodotuksista. Nokia ei sitoudu julkisesti päivittämään tai muuttamaan tulevaisuudennäkymiin liittyviä kannanottoja tai lausumia uuden tiedon, tulevaisuuden tapahtuman tai muun syyn johdosta, paitsi siltä osin kuin sillä on siihen lainmukainen velvollisuus.


Nokia
Nokia sijoittaa teknologioihin, jotka mahdollistavat maailman, jossa miljardit laitteet ovat yhteydessä toisiinsa verkon välityksellä. Nokialla on kolme liiketoimintaa: verkkoinfrastruktuurin ohjelmistoihin, laitteisiin ja palveluihin keskittyvä Networks, sijaintitietoon keskittyvä HERE ja teknologiakehitykseen -ja lisensointiin keskittyvä Technologies. Kaikki Nokian liiketoiminnat ovat omien toimialueidensa johtavia toimijoita. http://www.company.nokia.com


Lisätietoja tiedotusvälineille:
Nokia
Viestintä
Puh. +358 (0) 10 448 4900
Sähköposti: press.services@nokia.com

 





If you wish to unsubscribe please go to: http://company.nokia.com/en/news/press-releases/subscribe


No comments:

Post a Comment

Blog Archive

Are you NOKIA loyal?